Tänään starttasi siis Bonheurin blogi. En vielä tarkalleen tiedä, mitä tuleman pitää, luultavasti (turhaa) höpötystä vaatteista, ulkonäöstä, julkkiksista, leffoista, tapahtumista, elämänmenosta ja ilmiöistä yleensäkin. Otan myös aina kiitollisena vastaan juttutoiveita!
 Täytyy myös myöntää, että olen aivan käpy näissä ulkoasuasioissa. Eli jos on ehdotuksia tai valmiita sivupohjia jaettavaksi, niitä otan myös kiitollisena vastaan.

Ensimmäisen postauksen varsinaiseksi aiheeksi pääsee kotitekoinen kosmetiikka, eli miten keittiökaapin aineksia hyväksikäyttäen saa luotua kauneudelle hyväksi olevia tuotteita.
 Itse olen todennut hyväksi perus kurkut silmille tai kylmät lusikat silmille (joka ei kyllä liittynyt suoranaisesti aiheeseen), jotka laskevat kivasti ainakin minun riesanani olevia silmäpusseja.
 Myös kuorintavoiteita on suhteellisen helppo tehdä itse. Tarvitaan se "kuorija-osio", eli yleensä sokeri, kaurahiutaleet, kahviporot tms. ja aineen sitouttaja, eli joku neste (vesi, hunaja, oliiviöljy yms.).
 Muutamat peruskuorintaohjeet kannattaa muistaa: luonnonjugurtti plus kaurahiutaleet,  kidesokeri plus muutama tippa vettä, hunaja plus kaurahiutaleet ja perusvoide plus käytetyt kahviporot.
 Mittasuhteita on vaikea antaa, kun ei näihin ole edes mitään tiettyjä säännöksiä, mutta kokeilemalla oppii parhaiten sen itselleen sopivan! :)  Esimerkkinä luonnonjugurtti ja kaurahiutaleet: annostele ensin arvioitu tarvittävä määrä astiaan/kädelle ja ala lisäämään kaurahiutaleita, kunnes seos on kuorintavoidemaista.
 Kysynkin teiltä, onko teillä entuudestaan tuttua nämä kotikonstit? Entä mikä on teidän parhaaksi katsomanne kotikonsti?